Juuri

Pimeys voitti, kun valo sai silmät särkemään.
Viime hetken kastelu sai rahapuuni laulamaan.
Ystävälle riitti, että olin.
Elämä pelasti minut roskien keskeltä.

Ikivahva luonto, kuolematon elämä,
kestättekö ihmisen heikkouden?

Taas nuo pyöräilevät jalkakäytävällä.
Mikä minä olen arvostelemaan.

Olen liian lihava.

Kevät loistaa
valonarkoihin silmiin.

Hymyt vieraiden kasvoilla.
Koira ei laske askeleitaan.
Ensimmäinen leskenlehti.

Että rikkaruohokin voi olla rakastettu.

Kiusattu oppii väistelemään.

Onko lasi puoliksi tyhjä
vai puoliksi täysi
tai kenties kokonainen pullo,
haljennut, hukassa ja sirpaleina?

Jokainen vastaus on väärä,
kun seurauksena on nauru.

Vaikenemista ei voi toistella.

Saarijärven Paavosta Koskelan Jussiin ja
Mattilan Jariin,
joka oli tarpeeksi hullu jatkaakseen hyppimistä
isien vanhalla tilalla.

Navetassa enemmän elukoita, kuin nimiä päässä
ja kymmennen kylän naapurit muistavat
vain sonnanlevitysaikaan.

Maaseutua ei voi tuoda.
Mutta voiko sitä rakastaa?

Tänään päätin
olevani kaunis.

Jos pystyisin huutamaan,
kai metsäkin vastaisi.
Laulaisi katkeran laulun.

Mutta minä vain kuiskin
huulet verellä
ja maalaan symbolittoman taulun.

Eilisiä
tulee aina lisää.
Tahtoisin astua pois silmukasta
kuin nukkuvan koiran yli.

Huomasitko naapureiden
uudet ikkunaverhot
ja kissan niiden takana?