Juuri

Harvoin menee jako
tasan.
noloa minun valittaa
särjen
timantteja jaloillani.

Mustaa magiaa valkoisella
luokassa kiertävät paperit
Kerroit kaikille kuinka väärin tein
Kerronko kuinka teit?

Kun kertakin on liikaa
mitä saa aikaan
sadalla toistolla

Illalla
pesen päivän loat pois

Ette te minua kuule.

Taakoitta reppukansan seassa,
ennen töitä,
koulujen välissä.
ystävyys katkeruus kilpailu ja viha
Tunnistan, mutten tunne!

Aurinkoinen kaikki voivaisuus
En kuulu enää joukkoon.

Rakas, rakastanko?
-ahaa
Miksi vain tarpeeksi
on aina liikaa
ja aivan liian vähän?
Miksi tahtoisin olla viisas,
kun olin kerran sinusta hyvä?

Oli elämä, joka jaettiin,
kuolema, josta vaiettiin.
Jäljelle jäi vain mykkä ikävä,
lapsen suru sulaneesta ensilumesta.

Päätit sitten raapia
ihosi punaruskeaksi,
ilman sen kummempaa syytä,
yritit tehdä kerrankin
oikein.

Elää, kunnes runoni elävät,
kuolla vasta kuolemattomana.

Ei heerosten ja jumalten loistoa,
vaan pölyinen pätkä ikuisuutta,

siellä minne löytävät, he
jotka tietävät mitä eivät etsi.