Juuri

Pimeys voitti, kun valo sai silmät särkemään.
Viime hetken kastelu sai rahapuuni laulamaan.
Ystävälle riitti, että olin.
Elämä pelasti minut roskien keskeltä.

He kaivoivat vallihaudan
hänen linnansa ympärille
ja täyttivät sen epämuodostuneilla sammakoilla.

Saarroksen reunalla vanhemmat kirosivat
lapsensa eristyneisyyttä.

Kirjapinokilpensä suojassa  hän söi tiivistettyä elämää
ja katui raatokärpästen puolesta
vasta-alkanutta häviäjien sotaa.

Ikivahva luonto, kuolematon elämä,
kestättekö ihmisen heikkouden?

sääntöriippuvainen anarkisti
kiroaa vain pakosta
ja pyytää sitäkin anteeksi äidiltään

Taas nuo pyöräilevät jalkakäytävällä.
Mikä minä olen arvostelemaan.

Olen liian lihava.

Kevät loistaa
valonarkoihin silmiin.

Hymyt vieraiden kasvoilla.
Koira ei laske askeleitaan.
Ensimmäinen leskenlehti.

Että rikkaruohokin voi olla rakastettu.

Kiusattu oppii väistelemään.

Onko lasi puoliksi tyhjä
vai puoliksi täysi
tai kenties kokonainen pullo,
haljennut, hukassa ja sirpaleina?

Jokainen vastaus on väärä,
kun seurauksena on nauru.

Vaikenemista ei voi toistella.

Saarijärven Paavosta Koskelan Jussiin ja
Mattilan Jariin,
joka oli tarpeeksi hullu jatkaakseen hyppimistä
isien vanhalla tilalla.

Navetassa enemmän elukoita, kuin nimiä päässä
ja kymmennen kylän naapurit muistavat
vain sonnanlevitysaikaan.

Maaseutua ei voi tuoda.
Mutta voiko sitä rakastaa?

Tänään päätin
olevani kaunis.

Jos pystyisin huutamaan,
kai metsäkin vastaisi.
Laulaisi katkeran laulun.

Mutta minä vain kuiskin
huulet verellä
ja maalaan symbolittoman taulun.